tiistai 22. helmikuuta 2011

Kankaanpainantakurssilla tehtyä

Jippii, tein itselleni vielä toisenkin painoseulan 27 cm x 27 cm kooltaan, joka on mielestäni huomattavasti näppärämpi kuin tuo isompi painoseulani 40 cm x 50 cm, mikäli haluaa painaa pieniä juttuja.

Pieni painoseula koko 27 cm x 27 cm
Hintaa pikkuseulalle tuli 4 euroa, mikä oli mielestäni edullinen hinta. Sormet ovat melko kovilla tuota kangasta pingottaessa ja niittipyssyllä kiinnittäessä, mutta muuten painoseulan tekeminen oli helppoa ja kivaa.

Kurssilla tutustuttiin mm. seuraaviin kankaanpainanta menetelmiin:
  • vehnäjauhobatiikki
  • leimasinpainanta
  • sabluuna-/silkkipainanta
Peruskurssina tämä oli ihan kattava ja osa kurssilaisista sai paljon aikaan erilaisia töitä kahden päivän aikana, jolloin kangasta painoimme.

Poika sairastui juuri sopivasti äkilliseen kurkunpääntulehdukseen juuri kurssia edeltävänä viikonloppuna. Onneksi sisareni riensi apuun kankaanpainantakurssia silmälläpitäen viikolla, kiitos Delasshadow:lle painosabluunan kuvioiden piirrosta. Ilman hänen apuaan olisin joutunut käyttämään pelkästään valmiita sabluunoita painatuksissa, koska pikku-pojan hoitaminen ja kuntoon saaminen oli ensisijainen juttu minulle viikolla. Kurkunpääntulehduksen lisäksi poika sai vielä kaupan päälle korvatulehduksen molempiin korviin.

Tämä paita lähtee Delasshadow:lle varustettuna
hänen itse piirtämällään sabluunapainatuksella. Kiitos vielä kerran Delas!
Miehen T-paitaan tehty painatus.
Kuvio Delasshadown käsialaa.
Miehen paitaan kokeilin samaa painatusta mustalle, peittovalkoinen toimii mielestäni hyvin.
Ja ihan mukavan näköistä jälkeä tulee myös painettaessa valkoista valkoiselle. Pahoittelen ryppyistä kangasta.

Peittovalkoinen valkoiselle painettuna. Sabluunamalli opettajalta.

Peittovalkoista painettuna farkkukankaalle.
Myös kurkikuvio on Delasshadown käsialaa.
Kuvioiden tuputtelu  vaahtomuovin palaa/sivellintä käyttäen ei ollut lainkaan minun juttuni. Kaikki mitä tein tuputtelemalla tuntui menevän aivan plörinäksi. Joko tuputtelin väriä liian vähän tai liian paljon eikä lopputulos ollut kehuttava. Siedettäviä aikaansaannoksia sain ainoastaan kahdesta ekotiskirätistä, jotka painoin kyseistä tekniikkaa käyttäen.
Valmiilla opettajan sabluunamallilla painettu tiskirätti.
Painovärinä metalliväri, jossa glittereitä. Kaunis efekti katsella, mutta
todennäköisesti epäkäytännöllinen tiskirätissä. :)

Toinen tiskirätti myös valmiilla opettajan sabluunamallilla painettu.

Ensimmäisenä päivänä minulla ei ollut hajuakaan siitä mitä teen ja painokaavioon tarkoitettu sabluunakin oli osittain leikkaamatta. Tyydyin ensimmäisenä päivänä siis tekemään kokeiluja sabluunoilla ja leikkaamaan tiikerisabluunan loppuun.


Ensimmäisen päivän kokeilua Donnon väreillä.
Kissasabluuna on opettajan kansiosta.
 
Ensimmäisen päivän toinen kokeilu.
Vauvasabluuna on opettajan kansiosta.

Painoseulan ensimmäinen kokeilu.
Painokuva Delasshadown piirtämä tiikeri, jonka minä leikkasin painosabluunaan.
Kiitokset Delasshadow:lle avusta!
Oheinen painatus on kokeilu iirispainatuksesta, jossa saman värin erisävyjä asetetaan
painoseulaan vieretysten ja painettaessa sävyt sekoittuvat toisiinsa.

Kaikki tekivät ensimmäisenä painatuspäivänä vehnäjauhobatiikin ensimmäisen vaiheen eli levitimme vehnäjauhomössöä kankaan pintaan erilaisiksi kuvioiksi, jotka jätettiin kuivumaan yön yli. Vehnäjauhobatiikki perustuu tekniikkana kankaan kuviointiin estoaineen avulla. Tässä tapauksessa estoaineena toimii siis vehnäjauhosta ja vedestä sekoitettu seos.

Vehnäjauhobatiikkia, seos levitettynä kankaalle. Kuivuessaan vehnäjauhoseos vetää
kankaan rypylle. Kun kuvio on kuivunut, sitä voidaan vielä
rutistella, jotta kuvioon saadaan ns. krakelointi (toivottavasti termi oikein
kirjoitettu) eli kuivuneet vehnäjauhoiset ääriviivat rikotaan, jolloin väri
tunkeutuu kankaaseen rikkoutuneista kohdista.
Kuvio omasta päästä.
 
Valmista vehnäjauhobatiikilla tehtyä kuviointia. Kuviointi omasta päästä.
 Tekniikka oli ihan hauska, mutta vehnäjauhon pois rapsuttelussa menee ikuisuus, joten
ihan hirmuisen suurikokoisia töitä en itse tällä tekniikalla tekisi.
 Kokeilimme myös leimasinpainamista kankaalle käyttäen erilaisia halkaistuja vihanneksia sekä hedelmiä, joiden leikkauspinnat muodostivat kuvioinnin kankaalle. Toisena päivänä kokeilimme samaa tekniikkaa myös prässättyjä ja kuivattuja kasveja käyttäen.

Leimasinpainantaa kasvin avulla. Kasvit opettajalta.
 Tässä väri on tuputeltu kasvin päälle.
Kaunista pintaa saa myös kastelemalla kasvin väriin ja jolloin
kankaalle tulee kasvin muotoisia värikkäitä kuvioita.
Sabluunapainantakin onnistui vaihtamalla tekniikka silkkipainantaan tuputtelun sijaan eli kiinnitin sabluunan painoseulaan ja tein painatukset painoseulaa käyttäen. Tosin sabluunaa leikatessani totesin, että sabluunan leikkaus on niin pitkäpiimäistä hommaa ja kauheaa näperrystä (jos kuvio on vähänkin monimutkaisempi) että minusta ei olisi pidemmän päälle siihen hommaan eli jos työksensä tätä meinaa tehdä tai harrastuksenakin isompia määriä niin suosittelen ehdottomasti valotuslaitteiston hankintaa tai vaihtoehtoisesti ostamaan valotuksen palveluna (itse luultavasti ostaisin valotuksen palveluna), mikäli laitteiston hankinta ei kiinnosta. Yksinkertaiset kuviot kannattaa leikata itse.

Kurssilla käytettiin Emo-Tuotanto Oy:n painovärejä, jotka vaikuttivat oikein hyviltä ainakin painettaessa. Värinkestosta tai -pesunkestosta en sano mitään, koska en ole vielä mitään painamaani kangasta pessyt. Itselläni oli mukana kurssilla myös Donnon-värit, jotka nekin ovat erittäin hyviä, mutta pikku purtiloni olivat aivan alimitoitettuja siihen nähden paljonko väriä painamiseen tarvittiin.

Erityisesti Emo-Tuotannon peittovalkoinen väri vaikutti erittäin toimivalta, sillä saa painettua mustalle, värikkäälle ja valkoisellekin kankaalle kuvion helposti. Hauskaa oli ja meitä oli mukava porukka puuhailemassa, kiitokset kivoille kurssikavereille jos tänne blogiini eksytte. :)

Ja Murphyn lakihan on, että jos asiat voivat mennä pieleen niin ne menevät pieleen pahimmalla mahdollisella tavalla. Sain siis pikkumieheltä itsekin flunssatartunnan ja jonkinlaisen kurkkutulehduksen, jota podin koko viikonlopun, mutta koska kurssi oli jo maksettu ja olin sitä niin kovasti odottanut, en hennonnut jäädä pois (yskä minua oli vaivannut jo pidemmän aikaa eli olin valmiiksi jo puolikuntoinen). Maanantaina kävin näyttäytymässä tohtorilla, joka määräsi antibioottikuurin rouvalle poskiontelo- ja keuhkoputkentulehdukseen ja käski levätä jottei tule lisää mitään ikäviä jälkitauteja.

Antibioottia napsiessa ja lepäillessä pitäisi keksiä, mitä minä noista kankaista tekisin. Farkkukankaan ajattelin tuhota jonkinlaiseen kassiin, mutta muiden kankaiden käyttö on vielä mietintämyssyssä.

Ei kommentteja: