sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kengät omalla kuosilla

Kevät tulee kohisten. Meillä molempien lapsien jalat ovat talven aikana kasvaneet eli edessä on uusien kesäkenkien osto jossain vaiheessa.

Surffailin tänään netissä ja törmäsin Zazzlen tarjoamaan palveluun. Kyseessä on englantilaisella maaperällä vaikuttava firma, jonka kautta voi ostaa, myydä ja luoda erilaisia tuotteita omia kuosejaan ja taidettaan käyttäen. Ja minähän uteliaana kokeilin, miten palvelu toimii. Valitsin tuotteeksi kengät, koska ne ovat meille tällähetkellä se ajankohtainen aihe.

Zazzlen kautta voi tilata mm. Keds-merkkisiä kenkiä omalla kuosilla. Kengät pystyy tuunaamaan oman näköisiksi ompelusaumojen värejä myöten monipuolisesti. Kenkämalleja löytyy useampia naisille, miehille ja lapsille.

Pitäisiköhän meillekin tänä keväänä kotiuttaa tällaiset Keds-kengät omilla kuoseillani ja valitsemillani väreillä varustettuna?
Keds-kengät pojalle
Nämä ovat nyt pojun koossa eli 25 cm kokoiset, mutta pikkuneiti ilmoitti välittömästi että voisi ottaa ihan samanlaisetkin, mutta isommassa koossa. :) Saapa nähdä, hintaahan näille tulisi jonkin verran, mutta toisaalta kengät olisi sitten ainakin persoonalliset.

Kokeilin myös toisenlaista kenkämallia Tipu-pipu-kuosilla pikkuneitiä ajatellen. Tässä mallissa muutin myös saumojen ja ompelulankojen sekä kengän sisäosan väritystä. Kengän koko näissä on 32 cm. Näistä tuli myös mielestäni kivat ja toki nämäkin pikkuneidille kelpaisivat.

Keds-kengät tytölle
Onko kenelläkään aikaisempaa kokemusta Keds-kengistä? Ja jos on niin ovatko ne olleet hyvät ja kestävät?

Ihan kohta päästään arpomaan...huomenna!

Uusia lukijoita on tullut ilahduttavasti, samoin osallistujia arvontaan enemmän kuin ensimmäisellä blogiarvonta kerralla. Kiitokset Teille kaikille ja Tervetuloa seuraamaan blogiani. :)

1 kommentti:

Neferi kirjoitti...

Hienoa, että tällaisia juttuja on tullut käyttöön. Voisikin joskus tulevaisuudessa valita vaikka kaikki vaatteet näin....