maanantai 18. huhtikuuta 2011

Virvon varvon...

Tänään oli aivan ihanan aurinkoinen päivä, vaikka tuuli oli välillä kovaa. Iltaa kohden tuulikin kuitenkin lauhtui ja hääräilimmekin monta tuntia pihatöissä. Laitoimme pihaa kuntoon ja siivosimme pois talven aikana tulleita roskia (mm. koirankakat nurmikolta, isommat risut ja epämääräiset muovinpalat uudenvuoden ilotulitteista) sekä kävimme läpi kaikki pihan istutukset.

Toivottavasti paljon pikkuisia noitatyttösiä ja velhopoikia on ollut liikkeellä. :) Itsekin näin muutamia punaisine poskineen ja huiveineen kantamassa värikkäitä virpomisoksia, kun kävimme mummolassa vieraisilla.


Me emme käyneet itse virpomassa ehkä sitten ensi vuonna. Meillä sen sijaan keskityttiin tänään ompelemaan tätä.

Taakse piti saada rusetti ja eteen vyötärölle ruusu. Kankaat ovat vanhoja aikaisemmin hankittuja Eurokankaasta. Peruskangas turkoosia joustofroteeta ja lantiolla olevat koristeet jämäpaloja sinistä paljettineulosta. Yläosan koristenauha Sinellistä. Kaava oma.

Arvonnan voittajat ovat kaikki olleet minuun yhteydessä ja palkintojen teko on aloitettu. Näistä sitten myöhemmin lisää kunhan valmistuvat. :)




Ei kommentteja: