maanantai 13. kesäkuuta 2011

Mikä ihana kesä!

On ollut uskomattoman kuumaa ja aurinkoista, joten tietokone on saanut pölyttyä rauhassa sisätiloissa. Suomen kesässä tällaiset ilmat ovat niin harvinaisia (ja vieläpä näin aikaisessa vaiheessa kesää), että pakkohan näistä on nauttia silloin kun tällaisia kohdalle osuu. :D

Viikko takaperin sunnuntaina päivitettiin siskojen kanssa kynsiä. Pikkusiskolle kiitokset jälleen kerran siitä, että sain toimia hänen kynsimallinaan ja isosiskolle suuri kiitos siitä, että hän kaitsi lapsia sillä aikaa. :)

Tällaiset kesäkynnet laitettiin tällä kertaa.

Muutamia käsitöitäkin on mennä viikolla valmistunut. En malttanut olla kokeilematta, millaista pintaa muodostui nauhalangasta, jonka sain mieheltäni Lontoon matkan tuliaisena.

Hassua neuloa kaulahuivia kesähelteillä, mutta tästä tuli jännää pintaa ja suurilla puikoilla huivi valmistui melko nopeasti.

Lisäksi valmistui myös tämä hellehattu sisarentyttärelle. Hattu pääsi heti käyttöön.

Tänään aloitin virkkaamaan pikku-pojulle kesähattua ja uppouduin samalla Laura Honkasalon kirjoittamaan kirjaan "Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta". Lyhyesti: kirja kertoo käsityön arvostuksesta, muuntumisesta ja roolista ihmisten arjessa eri aikakausina.

Millaisia kesäkäsitöitä sinä teet helteellä? Ja mitä luet?

Hauskaa alkavaa viikkoa Sinulle!

1 kommentti:

Neferi kirjoitti...

Nättejä käsitöitä ja hienot kynnet, tosin meikällä ei kestäisi kuin hetken kasassa :).

Helteet ovat hienoja..