keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Ohje: X-myssy














Tein joustinneule-palmikkomyssyn pojalleni ja kirjoittelen ohjeen myös tänne blogiini ylös vastaisen varalle. 


Koko: 2 – 3 vuotias
Tarvitset: Sukkapuikot tai pyöröpuikot nro 4 sekä apupuikon pintaneuletta varten. Tupsukehikon, mikäli haluat tehdä myssyyn tupsun.

Lanka: Schoeller & Stahl Elfin Color 50 g. (Huom: Olen tarkoituksella käyttänyt langalle suositeltuja puikkokokoja pienempiä puikkoja johtuen melko löysästä käsialastani).

Voit myös  halutessasi käýttää jotakin muuta vastaava lankaa. Varmistu kuitenkin silloin, että lankatiheys pysyy samana. Lankatiheyden tulisi olla seuraava:10 cm x 10 cm  = 13 silmukkaa ja 20 riviä puikoilla 5 – 6.

Ohje:

Luo kahdelle puikolle yhteensä 80 silmukkaa ja jaa ne neljälle sukkapuikolle tasan eli 20 silmukkaa/puikko.

Neulo  2 oikein 2 nurin neulosta kaikilla puikoilla 7 kerrosta.

(Huomaa seuraavalla kerroksella aloitettava pintaneule neulotaan vain ensimmäisen ja toisen puikon silmukoilla. Kolmannen ja neljännen puikon silmukoilla neulotaan koko ajan 2 oikein 2 nurin neulosta.)

A:Ota apupuikko. *Siirrä 2 oikeaa silmukkaa apupuikolle työn eteen ja neulo 1 silmukka nurin. Jatka neulomalla apupuikon silmukat oikein. Siirrä 1 nurja silmukka apupuikolle työn taakse ja neulo 2 silmukkaa oikein. Jatka neulomalla apupuikon silmukka nurin. Neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin*. Neulo*.* kaikki ensimmäisen ja toisen puikon silmukat. Neulo kolmannen ja neljännen puikon silmukoilla 2 oikein ja 2 nurin kuten aikaisemmin.

Neulo seuraava kerros oikeat silmukat oikein ja nurjat silmukat nurin.

**Neulo 1 silmukkaa nurin ja siirrä sitten 2 oikeaa silmukkaa apupuikolle työn eteen. Neulo 2 silmukkaa oikein ja jatka neulomalla apupuikon silmukat oikein. Neulo 4 silmukkaa nurin**
Neulo **.** vielä kolme kertaa. Siirrä 2 oikeaa silmukkaa apupuikolle työn eteen. Neulo 2 silmukkaa oikein ja jatka neulomalla apupuikon silmukat oikein. Neulo vielä 3 silmukkaa nurin. Neulo kerros loppuun 2 oikein 2 nurin neulosta.

Neulo seuraava kerros oikeat silmukat oikein ja nurjat silmukat nurin.

***Siirrä 1 nurja silmukka apupuikolle työn taakse ja neulo 2 oikein jatka neulomalla apupuikon silmukka nurin. Siirrä 2 oikeaa silmukkaa apupuikolle työn eteen ja neulo 1 silmukka nurin. Jatka neulomalla apupuikon silmukat oikein. Neulo 2 silmukkaa nurin.*** Neulo ***.*** kaikki ensimmäisen ja toisen puikon silmukat. Neulo kolmannen ja neljännen puikon silmukoilla 2 oikein ja 2 nurin kuten aikaisemmin.

Neulo seuraava kerros oikeat silmukat oikein ja nurjat silmukat nurin.

Neulo  2 oikein 2 nurin neulosta kaikilla puikoilla 7 kerrosta.:A

Toista A-A vielä 3 kertaa. Huomaa, että palmikoiden risteämiskohta vaihtuu 7 kerroksen välein. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ensimmäisen risteämisen jälkeen ensimmäisen puikon 2 ensimmäistä silmukkaa ja toisen puikon 2 viimeistä silmukkaa neulotaan oikein ja niihin tehdään vain silmukoiden siirrot, mutta ei risteämistä (ks. kuva risteämiskohta vaihtuu).
Risteämiskohta vaihtuu
Tämän jälkeen aloitetaan myssyn kaventaminen B-B.

B:Neulo 2 nurin yhteen kaikki kerroksen nurjat silmukat.

Neulo seuraava kerros oikeat silmukat oikein ja nurjat silmukat nurin.

Neulo 2 oikein yhteen kaikki kerroksen oikeat silmukat.

Neulo seuraava kerros oikeat silmukat oikein ja nurjat silmukat nurin.

Neulo 2 oikein yhteen kaikki kerroksen silmukat.

Neulo seuraava kerros kaikki silmukat oikein.

Katkaise lanka ja pujota se jäljellä olevista silmukoista lävitse.
Päättele langanpäät hyvin.:B

X-myssy on nyt valmis.

Voit halutessasi koristella myssyn vielä tupsulla, mutta sitä voi käyttää myös ilman sitä. Tupsukehikon käytöstä löydät ohjeen aikaisemmasta bloggauksestani Pipopläjäys.

Ei kommentteja: