keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ei oppi ojaan kaada...

Pahoittelut hiljaisesta touko- ja kesäkuusta. Käsityöt ja ompelukoneet ovat saaneet pölyttyä suurimmaksi osaksi nurkassa. Olen hyörinyt ulkona kasvihuoneen ja puutarhan kimpussa, kun ilmat ovat olleet niin kauniita ja lämpimiä.

Ukkolaukka kukkii komeasti kasvihuoneen vierustalla

Laitoin kasvihuoneeseen kasvamaan neljää erilaista tomaattia
 joiden juurille istutin salaatteja, vaikka niitä ei vielä näy

Toisella puolella yrttejä, salaattia, ruohosipulia ja paprikoita

Tänä vuonna raparperikin kukki komeasti
Olen käyttänyt miltei kaiken muun vapaa-aikani iltaisin erilaisten kirjojen lukemiseen. Aloitin nimittäin huhtikuussa aikuisopinnot (yrittäjille suunnatut) muiden töiden ohessa, jotka kestävät seuraavat 1,5 vuotta. Opinnot suoritettuani saan "Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon".

No, jos ollaan rehellisiä niin on jotain pientä käsitöihinkin liittyvää tullut puuhasteltua. Sain toisenvärisen patalapun valmiiksi. Patalaput ovat olleet ihanan pirteän väriset ja mukavat käytössä.

Vastaväriset patalaput
Kesäkuussa iloitsin uudesta kirjasta. Oma käsityökirjakokoelmani kasvoi yhdellä uudella neulemallikirjalla, kun mieheni toi minulle Lontoon tuliaisena japanilaisen neulemallikirjan.

Japanilainen neulemallikirja
Suosittelen muitakin tutustumaan japanilaisiin neulemalleihin, heillä on uskomattoman kauniita pitsimalleja.

Virkkasin pienen pienet vauvantossut vauvalahjaksi uudelle pienelle sukulaispojalleni (näistä ei valitettavasti ole valokuvaa).

Lainasin kirjastosta kaksi uutta vuonna 2013 julkaistua kivaa kirjaa virkkaukseen ja neulomiseen liittyen, jotka ovat myös kesäkuun kirjavinkkini lukijoilleni.

Edie Eckmanin kirjoittama "Virkkaa ja viimeistele - 150 koristereunusta ja -kulmaa" on mielestäni aivan mahtava opus virkatuista koristereunuksista. Kirja sisältää kattavasti erinäköisiä reunuksia helpoista vaikeisiin, joilla voi viimeistellä oman käsityönsä.

Kirja: Virkkaa ja viimeistele 150 koristereunusta ja -kulmaa
ISBN: 978-952-492-729-1
Tekijä: Edie Eckman
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy
Vuosi: 2013
Kirjan alussa on hyvä alustus perusasioista sekä ohjeita ja vinkkejä reunuksen kiinnittämisestä neulottuihin ja virkattuihin pintoihin. Kirjasta löytyy jopa suunnitteluvinkkejä omien reunusten suunnitteluun, mikäli Edien 150 reunusmallin joukosta ei löydy sopivaa juuri sinun tarpeisiisi.

Tämän kirjan voisin hankkia myös omaan käsityökirjastooni.

Toinen kirjavinkkini on Linda Marvengin kirjoittama "Nyt neulomaan! Moderneja ja klassisia neulemalleja huippusuunnittelijoiden tyyliin".

Kirja: Nyt neulomaan! Moderneja ja klassisia neulemalleja huippusuunnittelijoiden tyyliin
ISBN: 978-951-0-39434-2
Tekijä: Linda Marveng
Kustantaja: WSOY
Vuosi: 2013
Kirjassa on naisille suunniteltuja erilaisia neulemalleja jakuista huiveihin ylellisistä ja luonnollisista (puuvilla-, villa-, silkki-)langoista neulottuina. Linda Marvengin mukaan häntä ovat neulemallien suunnittelussa inspiroineet ja innoittaneet mm. suuret muotisuunnittelijat kuten Donna Karan, Missoni, Yohji Yamamoto, Alexander McQueen, Ivan Grundahl, Laura Biagiotti ja Christopher Kane.

Lindan neulemallit ovat mielestäni kauniita, tyylikkäitä ja naisellisia. Pidin erityisesti hänen muunneltavista huiveistaan, hihattimistaan ja jakuistaan, joita voi asustaa tyyliin sopivilla ranteenlämmittimillä.

Viimeisimpiä käsityölehtiäkin on tullut selailtua. Viimeisimmässä Modassa oli kiva virkattu kesähattu, jollaisen toteutin tyttärelleni Novitan Miami-langoista virkaten. Tyttö tykkää. Itselleni hatusta tulee vahvasti mieleen jostain syystä reggae-tyyli - vain rastahiukset puuttuvat (ehkä se johtuu hatun kirkkaista väreistä ja lörppämallista).


Mutta nyt takaisin oppikirjan ääreen. Lämmintä ja Aurinkoista kesää juuri Sinulle! :)




Ei kommentteja: