sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Ohje: Näin päättelet neulotut sukat

Inhoan päättelyä, koska se on mielestäni kaikista vaivalloisin vaihe neulottavaa tai virkattavaa käsityötä tehtäessä.

Vanhemmuus-sukat ovat vielä kesken, joten teen tämän ohjeen sukkien päättelyyn näiden päättelemättä olevien lasten sukkien avulla. Tulevat sitten samalla nämäkin vihdoin pääteltyä.


Aikaisemmin päättelin langanloppuja virkkauskoukulla kunnes sain anopiltani hyvän vinkin hyödyntää tylppäpäistä kanavaneulaa päättelyyn enkä sen jälkeen ole neulottuja sukkia muulla tavoin päätellytkään. 


Ohessa kuvasarja sukan kärjen päättelyyn.

Lanka pujotetaan ensin sukan sisälle, jonka jälkeen koko sukka käännetään nurinpäin. Pelkkä kanavaneulan käyttö ei ole päättelyssä se juttu vaan myös se, että lanka päätellään käsityöhön vinosti edestakaisin, jolloin päättelykohta ei jää näkyviin, se ei purkaannu helposti ja työhön ei tule paksumpaa kohtaa päättelyn kohdalle.









Varren ja kaikki muutkin langanpäät voi päätellä samaa periaatetta hyödyntäen.

Ihanaa sunnuntaita sinulle ja iloa helpompaan sukkien päättelyyn!

Ei kommentteja: